XVII Münster 136 km

Kolmiviikkoiseksi venähtävä matka alkaa olla loppusuoralla. Aamulla on
tarkoitus ostaa junalippu Hampuriin.
Loppusuoran auetessa tämä Münsterin vielä hiljainen leirintäalue
osoittautui sadun vastahakoiseksi akaksi. Saapuessani tänne noin
yhdeksän aikaan illalla oli Rezeptionin ovi kiinni. Ovessa oli teksti,
että toimiston ollessa suljettuna on syytä kääntyä vieressä olevan
ravintolan puoleen. Sen terassilla oli kaksi eri sukupuolta olevaa
ravintolan työntekijää tupakalla. Nainen alkoi ajaa asiaani ilmeisesti
siksi, että osasi englantia. Hän kehotti menemään toimistoon. Rynkytin
sen ovea uudestaan. Ohikulkeva nainen sanoi, että toimisto on
suljettu. Kysyin häneltä, että mihinkä minä sitten telttani pystytän?
Hän kohotti olkapäitään. Toimiston sisällä ollut nainen avasi oven.
Hän antoi minulle kaavakkeen johon kirjoittaisin nimeni ja osoitteeni.
Hän otti laatikosta fooliossa olevan paperin, johon oli printattu
erilaisia telttoja. Hän kysyi, että millainen teltta minulla on? Hän
laittoi kynällä ruksin kaavakkeeseen oikeaan kohtaan. Sen verran
häkeltynyt olin, että en tajunnut pyytää alueen mainoskynää lahjaksi,
joita kipossa tiskillä oli. Edellisellä kerralla tajusin. Ja se kynä
on käytössä vieläkin ja sitä pidetään siellä missä meillä kyniä
pidetään eli keittiön radiopöydän laatikossa. Radiota sillä pöydällä
ei ole pidetty enää viiteen vuoteen. Muistaakseni siinä kynässä luki
Münster-camping tai jotain sellaista. En tiedä mitä tässä kynässä
lukee, enkä voi sitä aamulla pyytää, koska lähden jo ennen seitsemää
juna-asemalle.
Yhtäkaikki piti maksaa tasarahalla, koska toimiston kassa oli jo
tilitetty. Eikä sieltä voinut ostaa mitään syötävää ja juotavaa.
Suihku olisi toiminut poletilla, eikä ravintolasta saanut enää
syötävää. Keittiötä vain siivottiin. Nurkkapöydässä istui arviolta
kymmenen hengen kultaiseniän kerho maisteli. Nuorimmainen kanniskeli
sitä heille baaritiskiltä ja katseli uutta satsia odotellassaan tv-stä
jalkapalloa. Minäkin siirsin kukan syrjään. Join olue