On The Road

Tapasin laivalla saksalaispariskunnan, joka oli menossa pyörillä Hyvinkäälle, Turkuun, Ahvenanmaalle, Ruotsiin ja Visbyhyn. He ihmettelivät sitä uskomatonta asiaa, ettei Ruotsissa voi ottaa pyöriä junaan, kuten muualla läntisessä Euroopassa. - Ruotsi on sentään sivistysvaltio, mies sanoi.

Turistit ihailevat Suomen ainoalaatuista saaristoa Vuosaaren edustalla

Ensiksi poljin Elbe-Lybeck kanavan n. 70km, sitten menin junalla Lyypekistä Rostockiin, josta poljin leirintäaluulle n. 20 km. Tänä iltana matka jatkuu laivalla Suomeen.

Vaunuosasto, jonka kyljessä pyöränkuva, oli täynnä pyöriä. Laskin tuolien kannoista, että neljä tuolia oli otettu pois molemmin puolin. Se on 16 istumapaikkaa. Huomasin että saksalaiset eivät oikein tykänneet siitä kun naiskonnari tiuski pyöristä, vaan ei tiuski kauaa. Tässä maassa ajavat useat yhtiöt juniaan erivärisillä junillaan. Pyörien kuskaamisesta on tullut myyntivaltti ja ihmiset valitsevat juuri sen firman, joka hymyssä suin ovat valmiita tarjoamaan suurimman tilan pyörille vähentäen näin istumapaikkojaan. Sen pituinen se. Yksi isä oli menossa Bremenhaveniin neljäksi päiväksi pyöräilemään, ja kultakerho Cuxhavenista lasketteli Elbeä pitkin kohti Magdeburgia, edellisenä vuonna he olivat polkeneet sinne Prahasta.

Kolmiviikkoiseksi venähtävä matka alkaa olla loppusuoralla. Aamulla on tarkoitus ostaa junalippu Hampuriin. Loppusuoran auetessa tämä Münsterin vielä hiljainen leirintäalue osoittautui sadun vastahakoiseksi akaksi. Saapuessani tänne noin yhdeksän aikaan illalla oli Rezeptionin ovi kiinni. Ovessa oli teksti, että toimiston ollessa suljettuna on syytä kääntyä vieressä olevan ravintolan puoleen. Sen terassilla oli kaksi eri sukupuolta olevaa ravintolan työntekijää tupakalla. Nainen alkoi ajaa asiaani ilmeisesti siksi, että osasi englantia. Hän kehotti menemään toimistoon. Rynkytin sen ovea uudestaan. Ohikulkeva nainen sanoi, että toimisto on suljettu. Kysyin häneltä, että mihinkä minä sitten telttani pystytän? Hän kohotti olkapäitään. Toimiston sisällä ollut nainen avasi oven. Hän antoi minulle kaavakkeen johon kirjoittaisin nimeni ja osoitteeni. Hän otti laatikosta fooliossa olevan paperin, johon oli printattu erilaisia telttoja. Hän kysyi, että millainen teltta minulla on? Hän laittoi k

Xanten on 2000 vuotta vanha roomalainen kaupunki. Kun saavuin sinne kahdeksanaikaan illalla oli sen päivisin vilkas muurien ympäröimä kävelykeskusta miltei tyhjä. Kaikki kahvilat ja kaupat oli jo suljettu. Turistien infopistekin oli suljettu jo klo 18. Vanhassa kartassani oli merkintä, että olin yöpynyt täällä camping-alueella 17.5.2007. Siispä sitä etsimään. Ajoin ohitustielle ja aivan oikein siellä iso keltainen liikennemerkki, jossa teltan ja asuntoauton kuva ja teksti Ursel. Sitä kylää kohti matkani nyt eteni. Maisema alkoi näyttää tutulta. Se yksi käynti kaksivuotta aikaisemmin oli piirtänyt muistijäljen, joka ei ollut huuhtoutunut pois. Saavuin leirintäalueen hiljaiselta vaikuttavaan kapakantapaiseen sen ikkunassa oli teksti, että Dienstag is unsere Ruhedag. Siihen tuli pyörillä pari pikkupoikaa, jotka vahvistivat asian. Tien toisella puolella oli ajettu nurmikenttä, jossa ei ollut yhtään telttaa. Siinä telttani oli viimeksi ja siihen sen nytkin pystytin.

Wetteronline oli sään suhteen oikeassa. Aamulla satoi. Siksi oli helppo työ aamulla päättää jäädä toiseksikin yöksi kaupunkiin. Täällä on hyvät peseytymistilat ja niissä kuuluu hyvä saksalainen musiikkikanava, joten mikäs siinä. Sanoin rezeptioniin, että noch ein nacht. Laitoin sadevaatteet päälle ja ajoin kaupunkiin ja siellä toimistosta saadun kartan avulla tuttuun pyöräliikkeeseen. Sieltä löytyi haluamani pyörän varaosat, mutta ei aikaa asentaa niitä. Ostin nyssäkän silti ja asennutan ne kotona. Matka jatkuu kohti pohjoista ja Münsteriä, jossa aikanaan seurasin Suomen järjestämiä Euroviisuja. Siellä leirintäalueen ravintolassa lähetystä katsellessa huomasi, ettei Krisse-huumori oikein purrut katsojiin, ja Ukrainan Ein, zwei, drei kappaleen he kokivat lähinnä vinoiluksi maataan kohtaan.

Auringonlasku Kölnissä Rheinin rannalla

Vasta noin tuntia ennen camping-alueen toimiston sulkemista huomasin sen ikkunassa paperin, jossa luki isolla kylläkin, että internet-yhteys oli käytettävissä. Hinta yleensä on noin pari euroa tunti, niin täälläkin. Matkan varrella kysyin yhdessä pikkukaupungissa internet-kahvilaa, ei siellä ollutkaan usb-piuhaa, johon saattoi liittää muistikortinlukijan, johon liittää kameran muistikortin, josta valita kuvat julkaistavaksi. Täällä se onnistui. Lähteissäni kysyin toimistonpojalta huomista säätä. - Katsotaan, hän sanoi ja haki myymälän puolelta päivän lehden, katsoi päivän sääsivut, jossa todettiin, että täällä sataisi vasta keskiviikkona. Kuitenkin weatherline lupaa aamuksi kovaa sadetta, jonka merkkinä on kolme pisaraa. Saa nähdä kumpi on oikeassa. Nyt kello on 0.50 paikallista aikaa, eikä vielä ainakaan sada, tuulee kyllä. Aamuinen sade vaikuttaisi merkittävästi toimintaani. Näyttää siltä, että kyllä siltä, että kyllä sieltä sade on tulossa, pyörän led-valaisin heiluu teltan seinänar

Frankfurt He meinaavat polkea Etelä-Afrikkaan Silta yli Mainin Pitkin Reiniä Hanhet sähisivät suojellessaan poikasiaan Vaaleanpunainen talo

Ajelin kaikessa rauhassa Rheinin pyörätietä, kun yhtäkkiä kulkuset alkoi takana kilistä. Ja siinä samassa neljä eläkeläistä oli ohittanut minut. Ajattelin, että ei jumalauta kohta ne kaikki ohittaa mut. Lisäsin vauhtia ja aloin ajaa porukassa. Niitä oli ainakin neljäkymmentä. Olin nähnyt ne hetki sitten Bingenin pellolla kokoamassa porukkaansa. Ne oli tuotu sinne perävaunullisella bussilla. Pyörät olivat olleet perävaunussa ja nyt siis käytössä. Matkatavarat siirtyivät bussilla seuraavaan majapaikkaan. Nuoremmat siirtyvät omatoimisesti uuteen nukkumispaikkaan, mutta nämä seniorit ajoivat letkassa. Kärjessä ajoi keltaliivinen mies. Liivissä luki chef tai jotakin sinne päin. Hänen rinnallaan ajoi käppyrässä ns. piilokärki. Hänelläkin oli keltainen pusero ilman mitään tekstiä. Hänellä oli kilpapyörä alla. Toisen ja kolmannen paikan tasasivat kaksi naista. Viidentenä oli yksi mies. Hänen taakseen pyrki kuudes mies mutta minä en hänelle tilaa. Ajoin nimittäin aivan viidennen miehen perässä

Edellisellä leirialueella meitä oli kolme soolopyöräilijää. Aloitan siitä hollantilaisesta miehestä, koska hänen tarinansa tässä kupletissa on selkein ja yksinkertaisin. Hän oli matkalla siskoaan tapaamaan johonkin lähialueelle, olisi perillä muutaman päivän ja polkisi takaisin kotiinsa Hollantiin. Toista miestä kuvaa ehkä parhaiten se, että hän haki paljaine länkisäärineen kattilaansa vettä. Telttaa pystyttäessään hänen varjonsa näkyi valkoisen sisäteltan läpi, kun ulkotelttaa ei ollut vielä laitettu sisäteltan päälle. Hän ei paljoa puhunut syystä tai toisensa. Sen verran sain vain selville, että hänkin oli matkalla Pohjois-Saksaan kuten minäkin. Aamulla herätessä satoi. Tiesin illalla selkenevän, siksi en pitänyt kiirettä. Teltassa maatessani alkoi kuulua telttatikkujen kilinää. Katsoin teltan ovenraosta ja siellähän se kattilamies kääri telttaansa pussiinsa. Minä tulin kakkoseksi. Hollantilainen rehdisti toivotti hyvää matkaa. Toivotin meille hyviä ilmoja.

Aschaffenburgin kaupungissa ajoin pahasti vikaan. En ylittänyt siltaa, vaikka liikennemerkillä niin kehotettiin. Jatkoin vain suoraa ja sitten olinkin jo satama-alueella, josta ei päässyt enää eteenpäin, vaan oli palattava takaisin. Kysyin tietä yhdeltä lastenrattaita työntäneeltä mieheltä. Hän näytti suuntaa minne mennä ja sitten ylittää silta Main-joen yli. Tutkiessani karttaa viereeni ajoi vanhempi mies pyörällä ja kysyi minne olin matkalla. Kun kerroin, hän sanoi olevansa matkalla siihen suuntaan, joten minun täytyisi vain seurata häntä. Matkalla kun hän kuuli mistä olin, hän kertoi poikansa lentävän Jyväskylään ja löytäneensä sieltä vaimon. Perhe asui nyt jo viidettä vuotta jossain Würsperin kaupungissa, jossa nainen toimi kieltenopettajana. Sillalta mies näytti Isenburgerin linnan ja sen vieressä sijaitsevan keltaisen rakennuksen, joka oli joku Büsingin palatsi. Sillalla hän vielä kätteli ja toivotti hyvää matkaa.

Nurmikon toisella laidalla viittoili mies, joka ilmeisesti tarkoitti sitä, että kyseiseen suuntaan oli syytä mennä, mikäli tänne leirintäalueelle mieli leiriytyä. Menin kyseiseen suuntaan. Siellä mies ajoi nurmikkoa. Kun lähestyin häntä, hän pysäytti koneen, nosti korvasuojaimet sarviksi päähän ja osoitti suurta puuta (grosse baum), jonka oksien alle voisin telttani pystyttää, että jos sattuisi yöllä satamaan ei teltta kastuisi. Mies sanoi, että frau tulisi rahastamaan, kun olisin saanut teltan pystyyn. Kun olin saanut teltan kasattua, menin vessaan. Tutkin rakennusta löytääkseni suihkun. Yhden osaston valkoinen lukituksen ilmaisin oli puoleksi punaisella, mutta ovi ei auennut, kun nupista vedin. Vasta myöhemmin tajusin, että se ruohonleikkaaja oli siellä lukitun oven takana luonnollisilla tarpeillaan. Seisoessani siinä telttani vieressä sen suuren puun alla, se mies päristelee ruohonleikkurillaan ja viittaa minua mukaan. Seuraan häntä kuin hai laivaa. Hän ajaa asuntovaunulleen. Siinä

Kun olin saanut telttani pystyyn, lähdin käymään toisella puolella tietä olevassa pyöräliikkeessä. Asiakkaita tuntui riittävän maestrolla ja hänen oppipojallaan. Yksi rouva katseli uutta pyörää itselleen, ja kaksi nuortamiestä toi huollettavaksi nykyaikaisia maastopyöriä, joissa on jousihaarukat ja levyjarrut. Sitten tuli minun vuoroni. Onnekseni minulle sattui itse maestro. Oppipoika kyllä näytti vaihtavan renkaan takahuoneessa parissa minuutissa, mutta kaikesta huolimatta hän oli vasta oppipoika. Kun kerroin maestrolle, että pyöräni on tuossa ovenpielessä, ei kulunut kuin sekunti niin hänellä oli jo mustat sormikkaat käsissä ja irrottamassa pyöräni etupyörää pikalukituksesta. Olin näyttänyt hänelle kuinka pyörässä oli löysää. Ei yhtään turhaa liikettä. Ajattelin, että tässä nyt on elävänä sellainen, joka osaa auton ikkunasta roikkumalla säätää kilpapyöräilijän vaihteita. Hänen toimiaan seuratessa tuli sellainen olo kuin balettitanssijatar olisi kaatanut kahvia. Oli kuin hän olisi täy

Usein vetoapu auttaa matkantekoa kummasti. Eilen eteeni pöllähti neljän hengen seurue, kaksi pariskuntaa. Letkaa veti raspikurkulta vaikuttava rokkari, perässä toinen porukan mies, joka näytti käyttävän polvissaan tukisiteitä. Hänellä oli ainoana myös kypärä. Ja naiset pitivät perää. Toinen naisista oli kovin nauravainen. Niinpä saksalaisukko totesi kohdallani letkaa tiensivusta katsoessaan: "Warum schlafen sie alle?"

Junan saavuttaessa Mainin reitin 61 km ennen Bayreuthia jatkoin polkemista. Huomiota kiinnitti kohta jokilaivat, joita ei Saalella näkynyt. Joka oli paikkapaikoin niin matalakin, että kalastelija saattoi seistä pitkät saappaat jalassa keskellä jokea ja uistella siitä. Mainella se ei ollut mahdollista, jalat eivät olisi yltäneet pohjaan. Sen lisäksi Mainen vesi ei ollut niin läpinäkyvän kirkasta, jollaista myös on Münchenin läpi virtaavan Isarin vesi. Kuvatessani ohi puksuttavia jokilaivoja, jotka jatkavat matkaansa Tonavaa pitkin aina Mustallemerelle asti, ohitseni ajoi isä ja poika ja iloisesti remmissä juokseva koira. Seuraavalla taukopaikalla kolmikko piristi itseään jäätelöllä. Kuppia palauttaessani kysyin, että minkä ikäinen koira oli? Mies vastasi, että viisi vuotta, koira parhaassa iässä.

Saalfeldin asemalla seisoi virkahattupäinen asemamies. Kysyin häneltä hyvät päivät sanottuani, että milloin lähtee juna Bayreuthin? Hän viittasi minut sisään asemarakennukseen ja alkoi näppäillä kosketusnäyttöistä ruutua ja pian laite sylkäisi lapun, jossa luki että 17.56 lähtisi. Perhana mikä laite. Kiitin asemamiestä. Näppäilin kielen, ajankohdan - tomorrow, kellonajan 7.00 ja painoin print ja tuota pikaa laite sylkäisi aikataulun: Saalfeld to Bayreuth 7.52 arr. 9.55

Suomessa pestiin ikkunoita lentokentällä Parissa tunnissa Berliiniin Kevättä Berliinissä Jäi jäljelle DDR:stä Mika Häkkinen ja Niki Lauda samassa mainoksessa Jäätelöautosta jätskit. "Elämä ei ole suora viiva." (Kirwa) Tiramisu Wittenbergissä Rypsipeltojen keskeltä

Jatkaessani matkaa Saaria vastavirtaan, tuli vastaan siltatyömaa ja kiertotietä tarjottiin. Onneksi siltaa pitkin tuli vastaan pyöräilijä, joka oli puikahtanut esteiden välistä sillalle. Kun hän oli tullut läpi, toimin samoin. Seuraava silta oli onnistuttu tilkitsemään sen verta hyvin, ettei siitä voinut läpi päästä. Autosta nousi siltatyömaata vartioiva nilkuttava mies ja kysyi minne olin matkalla? Näytin kartaltani. Mies viittoili vuorenrinteille päin ja sanoi, että sieltä menee kiertotie. Ei siinä auttanut muu kuin hyväksyä se kylmä tosiasia. Talutin pyörän sen arviolta kahdensadan metrin nousun ja vielä toisen vähän loivemman. Olin karttani ulkopuolella. Tietä kyselemällä sain selville mihinkä suuntaan kannattaa ajella. Ostin huoltoasemalta uuden kartan, jonka avulla pääsin vaivattominta tietä omalle uralleni.

Päivästä tuli erilainen kuin olin kuvitellut. Aamulla heräsin sateisen harmaaseen päivään Akenissa. Kirjoitin kännykkään wetteronline.de Halle nähdäkseni paikan kolmen seuraavan päivän sään. Ja hyvältä näytti, vain aurinkoa, ei sadepisaraakaan. Mielialani vain nousi, kun olin päässyt Elben rantamilta Seenen rantamille. Oli aivan kuin joku olisi vartavasten minulle tehnyt tuon asfalttipyörätien keskelle sireenien ja rypsipeltojen tuoksuja. Haukat liitelivät Seenen rinteillä käyttäen nostavia ilmavirtauksia hyödykseen kuin riippuliitäjät. Yritin ottaa joesta kuvaa, kun pieni hiirulainen juoksi kamerani eteen ja jämähti siihen. Otin siitä monta kuvaa. Vaihdoin lähilinssi asentoon ja siinä se vain oli ja siihen se vain jäi kun jatkoin matkaani. En ole vielä tohtinut katsoa löytyykö sen kiiltävä nappisilmä kuvista. Mutta Hallesta ei löytynyt leirintäaluetta, eikä Wei&enfelsistä, joten jouduin polkemaan tänne asti. Keho ei pahemmin laittanut vastaan. Oli jo pimeä, kun saavuin perille. M