IV Naumburg 148 km

Päivästä tuli erilainen kuin olin kuvitellut. Aamulla heräsin sateisen
harmaaseen päivään Akenissa. Kirjoitin kännykkään wetteronline.de
Halle nähdäkseni paikan kolmen seuraavan päivän sään. Ja hyvältä
näytti, vain aurinkoa, ei sadepisaraakaan. Mielialani vain nousi, kun
olin päässyt Elben rantamilta Seenen rantamille. Oli aivan kuin joku
olisi vartavasten minulle tehnyt tuon asfalttipyörätien keskelle
sireenien ja rypsipeltojen tuoksuja. Haukat liitelivät Seenen
rinteillä käyttäen nostavia ilmavirtauksia hyödykseen kuin
riippuliitäjät. Yritin ottaa joesta kuvaa, kun pieni hiirulainen
juoksi kamerani eteen ja jämähti siihen. Otin siitä monta kuvaa.
Vaihdoin lähilinssi asentoon ja siinä se vain oli ja siihen se vain
jäi kun jatkoin matkaani. En ole vielä tohtinut katsoa löytyykö sen
kiiltävä nappisilmä kuvista. Mutta Hallesta ei löytynyt
leirintäaluetta, eikä Wei&enfelsistä, joten jouduin polkemaan tänne
asti. Keho ei pahemmin laittanut vastaan. Oli jo pimeä, kun saavuin
perille. Mies sanoi, että tämä on kanoottiklubin alue, että
varsinainen leirintäalue on tuossa aidan takana, mutta että täällä
pääset halvemmalla. Kysyin paljonko leiriytyminen tässä maksaa. Hän
sanoi, että neljä euroa. -Kiinni veti, olisin sanonut saksaksi, jos
olisin osannut, tai englanniksi, jota tuskin tulkkina toiminut
mieskään olisi ymmärtänyt. Ja niin minulle esiteltiin vessat,
paskahuusit, suihkut kanoottivajan takana. Suihkuja oli kaksi.
Asuntoautostaan hän haki minulle poletin, jolla sai kolme minuuttia
lämmintä vettä. Kysyin paljonko se maksaa. Hän huiskaisi kädellään. En
tule koskaan unohtamaan tuota huiskaisua. Tuo huiskaisu lähestyy
aurinkokuntamme äärilaitoja, kuten Voyager-2 luotain, jonka kyljessä
on ihmisen kuva.