IX Lohr am Main 99 km
Kun olin saanut telttani pystyyn, lähdin käymään toisella puolella
tietä olevassa pyöräliikkeessä. Asiakkaita tuntui riittävän maestrolla
ja hänen oppipojallaan. Yksi rouva katseli uutta pyörää itselleen, ja
kaksi nuortamiestä toi huollettavaksi nykyaikaisia maastopyöriä,
joissa on jousihaarukat ja levyjarrut. Sitten tuli minun vuoroni.
Onnekseni minulle sattui itse maestro. Oppipoika kyllä näytti
vaihtavan renkaan takahuoneessa parissa minuutissa, mutta kaikesta
huolimatta hän oli vasta oppipoika. Kun kerroin maestrolle, että
pyöräni on tuossa ovenpielessä, ei kulunut kuin sekunti niin hänellä
oli jo mustat sormikkaat käsissä ja irrottamassa pyöräni etupyörää
pikalukituksesta. Olin näyttänyt hänelle kuinka pyörässä oli löysää.
Ei yhtään turhaa liikettä. Ajattelin, että tässä nyt on elävänä
sellainen, joka osaa auton ikkunasta roikkumalla säätää
kilpapyöräilijän vaihteita. Hänen toimiaan seuratessa tuli sellainen
olo kuin balettitanssijatar olisi kaatanut kahvia. Oli kuin hän olisi
täydellisesti ymmärtänyt pyörän pikakiinnityksen, ja jos sitä ei olisi
vielä keksitty, hän olisi ollut hyvin lähellä keksiä sen.
Takahuoneessa hän tutki etupyörääni muutaman minuutin, tuli pyörän
kanssa ja kertoi ratkaisunsa. Voisin kyllä vaaratta ajaa sillä
pyörällä vaikka tuhat kilometriä. Valitettavasti hänellä ei ollut
tällaista rengasta. Hän voisi kyllä hankkia, mutta sen hankkiminen
kestäisi viikon. Hän halusi tietää minne päin olin menossa, ehkä
matkanvarrelta löytyisi. Halusin palkita hänet jotenkin. Hänellä oli
vain Continentalin renkaita. Hän sanoi sen olevan ihan hyvä rengas.
Näin jälkikäteen on vaikea kuvitella, että hän olisi myynyt huonoja
renkaita, yhtä vaikea kuin, että hän olisi palkannut huonon oppipojan.
Siitä sisärenkaasta hän antoi vielä 50 senttiä alennusta.
tietä olevassa pyöräliikkeessä. Asiakkaita tuntui riittävän maestrolla
ja hänen oppipojallaan. Yksi rouva katseli uutta pyörää itselleen, ja
kaksi nuortamiestä toi huollettavaksi nykyaikaisia maastopyöriä,
joissa on jousihaarukat ja levyjarrut. Sitten tuli minun vuoroni.
Onnekseni minulle sattui itse maestro. Oppipoika kyllä näytti
vaihtavan renkaan takahuoneessa parissa minuutissa, mutta kaikesta
huolimatta hän oli vasta oppipoika. Kun kerroin maestrolle, että
pyöräni on tuossa ovenpielessä, ei kulunut kuin sekunti niin hänellä
oli jo mustat sormikkaat käsissä ja irrottamassa pyöräni etupyörää
pikalukituksesta. Olin näyttänyt hänelle kuinka pyörässä oli löysää.
Ei yhtään turhaa liikettä. Ajattelin, että tässä nyt on elävänä
sellainen, joka osaa auton ikkunasta roikkumalla säätää
kilpapyöräilijän vaihteita. Hänen toimiaan seuratessa tuli sellainen
olo kuin balettitanssijatar olisi kaatanut kahvia. Oli kuin hän olisi
täydellisesti ymmärtänyt pyörän pikakiinnityksen, ja jos sitä ei olisi
vielä keksitty, hän olisi ollut hyvin lähellä keksiä sen.
Takahuoneessa hän tutki etupyörääni muutaman minuutin, tuli pyörän
kanssa ja kertoi ratkaisunsa. Voisin kyllä vaaratta ajaa sillä
pyörällä vaikka tuhat kilometriä. Valitettavasti hänellä ei ollut
tällaista rengasta. Hän voisi kyllä hankkia, mutta sen hankkiminen
kestäisi viikon. Hän halusi tietää minne päin olin menossa, ehkä
matkanvarrelta löytyisi. Halusin palkita hänet jotenkin. Hänellä oli
vain Continentalin renkaita. Hän sanoi sen olevan ihan hyvä rengas.
Näin jälkikäteen on vaikea kuvitella, että hän olisi myynyt huonoja
renkaita, yhtä vaikea kuin, että hän olisi palkannut huonon oppipojan.
Siitä sisärenkaasta hän antoi vielä 50 senttiä alennusta.
Kommentit