On The Road

Suvantopaikoissa vesi virtaa huomaamatta, miltei pysähtyen. Kun sitten taas kun se huomaa laskusuunnan, se aivan kuin kiirehtii eteenpäin. Suvantokohdassa voi lepuuttaa silmiään ja pohdiskella minne sitten.

Jatkaessani matkaa törmäsin omaishoitajaan. Hän oli nähnyt Salomen , joka oli tarpeeksi lyhyt 1h 37 min (ei väliaikaa), että hän saattoi sinne vaimonsa kanssa mennä. Hän oli vähän ajatellut, että he menisivät Orfeus ja Euridiceen , koska se ei olisi liian pitkä, 1h 31min (ei väliaikaa). Duudsonit olisivat tulleet heille kylään, mutta he eivät halunneet heitä kotiinsa, vaikka omalla tavallaan he olivat ihan rehellisiä tyyppejä.

Vaimon kanssa kävimme katsomassa Thaïsin Tennispalatsissa. Jules Massenet Thaïs Renée Fleming esitti hengenravintoa etsivää egyptiläistä kurtisaania ja Thomas Hampson epäsuosioon joutuvaa munkkia. Massenet’n sensuellista oopperasta esitettiin John Coxin uusi tuotanto. Kapellimestari: Jesús López-Cobos Ohjaus: John Cox Rooleissa: Renée Fleming, Thomas Hampson, Michael Schade Saliin alk. klo 18.30, oopperaesitys alk. klo 19.00. Oopperan kesto 3h 21min (sis. 2 väliaikaa à 27min). Englanninkielinen tekstitys! I osa Athanaël muistaa nähneensä Thaïsin kerran nuoruudessaan ennen luostariin menoaan. Athanaël ei pidä Thaïsin käytöksestä ja päättää käännyttää Thaïsin uskoon. Athanaël matkustaa aavikon halki pelastamaan Thaïsin sielun. Athanaël saapuu syntymäkaupunkiinsa, jonka loiston hän jätti taakseen omistautuakseen henkiselle elämälle ("Voilà donc la terrible cité"). Hän astuu nuoruudenystävänsä, varakkaan Niciasin taloon. Nicias kertoo Thaïsin olevan hänen rakastettunsa. Athanaël

Jatkoin matkaani Pohjoista Rautatiekatua. Tennispalatsi jäi oikealle. Siellä esitetään mm. Metropolitan oopperoita .

Töyssäyksen jälkeen takaa alkoi kuulua lasinkilinää, kun joltain tippui mäyräkoira takaikkunalta lattialle. Mies, jolle tämä vahinko sattui, oli aivan hiljaa. Ei vitun vittua. Arviolta parin minuutin kuluttua ratikan ovet avattiin ja matkustajat poistuivat ovista Mechelininkadulle Marian sairaalan kohdalla. Silloin näin, että yksi pikkuautoista oli pahasti rusinana. Jatkoin matkaa Mechelininkadun jalkakäytävää pohjoiseen. Kävelin Leppäsuonkatua Hietaniemenkadulle ja siitä Runeberginkadulle. Pohjoisen rautatienkadun risteyksessä yksi tuttu tuli vastaan. Hän kysyi, että mistä minä olin tulossa ja minne menossa. Poliisiauto meni pillit ulvoen ohi kolaripaikalle.

Kerroin tuttavalleni tapahtuneesta. Hän kysyi, että olinko siinä ratikassa. Luulin ensin, että hän oli lukenut tapahtumasta lehdestä, mutta sitten hän kertoi, että hän oli ajanut autollaan Espooseen Mechelininkatua ja oli huomannut, että liikenne oli aivan sekaisin ja viisi ratikkaa jonossa Marian sairaalan kohdalla.

Akateemisesta tuli ilmoitus, että tilaamani tuote Nimeke: Dresden: Tuesday, 13 February, 1945 Tekijä: Taylor, Frederick Tilauspvm: 14.12.2008 Kpl: 1 1 kpl on noudettavissa Akateemisesta Kirjakaupasta Helsingin myymälän Kirjanoudot -palvelusta, 3. krs. Sisäänkäynti Keskuskadun puoleisesta hissiaulasta. Samana päivänä vähän ennen kello neljää lähdin kotoa lahjoineni keskustaan. Tulin Eevankatua ja Pasilanraitiota alas, kun näin ratikan perävalot Pasilanraition R-kioskin kohdalla. Lähdin toiseen suuntaan Pasilan asemalle. Siellä katsoin taulusta, että miltä raiteelta lähtee seuraava juna Helsinkiin. Ja ykköseltähän se lähti minuutin kuluttua. Ehdin siihen liukuportaita alas. Paikallisjuna pysähtyi Helsinginkadun sillalla. Kuulutus kertoi, että odottelimme saapumislaiturin vapautumista. Hetken kuluttua toinen paikallisjuna pyyhälsi ohi toiseen suuntaan. Nyt saapumisraiteemme oli vapaa. Asemalta käveli Akateemiseen ja hissillä kolmannen kerroksen noutopisteeseen. Kysyin

Raitiovaunu kolaroi viiden henkilöauton kanssa Marian sairaalan kohdalla Helsingin Mechelininkadulla. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta osa autoista romuttui lunastuskuntoon. Onnettomuus tapahtui viiden jälkeen iltapäivällä pohjoiseen päin menevällä kaistalla. Raitiovaunu törmäsi pysähtyneen auton perään, mikä aiheutti ketjureaktion niin, että törmäys jatkui neljään edellä olevaan autoon. Poliisin mukaan raitiovaunun kuljettaja oli kertonut, etteivät vaunun jarrut toimineet. Yksi onnettomuudessa mukana ollut ihminen vietiin sairaalaan tarkistettavaksi.

Mieluimmin Vonnegutin isoisä olisi asunut kauniissa Dresdenissä, Elben rannalla, missä hän oli viettänyt merkittävän osan nuoruuttaan ja varhaista miehuuttaan.

Heikon signaalin löytäminen edellyttää aina oivaltamista. Signaali ei uiskentele ledilamppu otsassaan. Juuri sen vuoksi heikkojen signaalien kalastus onkin niin kirvoittavan mielenkiintoista!

Suurin rangaistus on jäädä historian kirjan lehdille jonain hemmetin diktaattorina.

Useimpien kirjailijoiden tavoin hänellä oli kotona useita kirjanalkuja, jotka eivät suostuneet kirjoittumaan.

Vonnegut kohosi maineeseen kirjallaan Teurastamo 5 , joka kertoo holokaustin briteissä ja amerikkalaisissa herättämästä reaktiosta, joka oli Dresdenin palopommitus - sellaisena kuin hän sen näki ollessaan amerikkalaisen jalkaväen nuori korpraali.

Aikaa meillä ei ole rajattomasti.

"En tiedä muista ihmisistä, mutta kun aamulla kumarrun laittamaan kengät jalkaani, ajattelen, että herrajumala, mitä seuraavaksi?"

Ehkä tämä vääristely selittää sen, ettei Vonnegutille myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkintoa. Vaikka hän itse selitti sen sillä, että ollessaan autojen piirimyyjänä, hän ei saanut Saabeja kaupaksi, vaikka hänen omien sanojensa mukaan syy siihen taas oli se, että Saabissa oli vain kaksi ovea ja takapenkille oli vaikea istahtaa. Sitä paitsi autossa oli vaihteisto moottorin takana, joten koko moottori täytyi irrottaa ensin, jos vaihteistoon oli asiaa. Sen lisäksi Saabissa, oli vielä kaksitahtimoottori, johon piti bensan sekaan kulauttaa aina vähän öljyä. Jos auto seisoi liian pitkään, öljy erottui bensasta ja vajosi tankin pohjaan kuin siirappi. Silloin pakoputkesta tuli mustaa savua. Kojelaudassa oli rinkula, josta lähtevä ketju kulki pylpyröitä pitkin konehuoneen puolelle. Jos rinkulasta vedettiin, ketjun toisessa päässä nousi syylärin kierrekaihtimen omainen verho. Se piti moottorin lämpimänä talvipakkasilla. Asiakkaat eivät olleet myöskään ihastuneet kaksitahtisen putputtavaan äänee

Tuota lukua Vonnegut käyttää vielä viimeiseksi jäänessä kirjassaan Maaton mies . Luku on napattu kirjasta The Destruction of Dresden (Dresdenin hävitys) . Se oli amerikkalainen laitos, jonka oli julkaissut Holt, Rinehart & Winston vuonna 1964. Vonnegutin Teurastamo 5 julkaistiin 1969. Frederick Taylor on julkaissut Dresdenin pommituksista kirjan .

Tuhoaminen oli Vonnegutin mielestä täysin järjetöntä, aiheetonta. Hän väitti uhreja olleen suunnilleen 135000 ihmistä yhdessä yössä, kun oikea luku on jotain vain 18000 n paikkeilla.

Muutamassa päivässä polkaisen sitten Dresdeniin, jossa Vonnegut joutui sotavankina olemaan jossain lihavarastossa, kun liittoutuneet pommittivat kaupungin maantasalle helmikuussa 1945.

31.5.2006 Aika luontevasti matka jatkuisi tästä Elbeä ylöspäin eli kohti Prahaa, mutta vielä sitä ei tarvitse päättää.

Ohitan Potsdamin leveät ja pitkät kadut, Geltowin ja yövyn Mittelbuschissa, jossa yövyin myös 1.9.2006. ..............................km.R...km.gmap..päiviä Dresden...Berliini............250....187.......3 Berliini..Rostock.............285....225.......4 Plzen.....Dresden.............190....176.......4 Plzen.....Regensburg..........190....143.......3 Innsbruck.Regensburg..........280....254.......4

Charlottenburgista voin kääntyä lounaaseen R1-reittiä pitkin (oranssi viiva) kohti Potsdamia.

Yövyn kartan vasemmassa yläreunassa olevan Badestellen kohdalla. Sieltä ajan sitten seuraavana aamuna lilaa reittiä pitkin Charlottenburgiin, josta jatkan matkaa kohti Potsdamia.

Kuinka helposti sitä alkaa toistaa itseään, pyörittää samaa kuviota vuodesta toiseen, vuosikymmenestä seuraavaan.

Kahvikuppi Rostockissa Ihmisen muisti on merkillinen. Olin palaamassa lenkiltä ja päätin tehdä vatsaliikkeen matkan varrella olevassa telineessä. Kun sitten olin telineiden kohdalla juoksin vahingossa niiden ohi ajatellessani Poppiuksen retkikuntaa syömässä popcorneja ja katsomassa Big Brotherseja Etelänavan valloitusretkellään .

Nordsee Harry Martinson in kirja Kulkijan pilvilinnat alkaa niin, että mies on saanut Tasmaniaan kirjeen vaimoltaan Hannalta, että kotona odottaa perintö. Mies pyyhkäisee keritsimensä tasmanialaiseen mehevään ruohoon ja lähtee kotimatkalle.

Antti Tuuri n kirjassa Kuinka kirjoitan romaanin on mieleenpainuva kohta, jossa suomalainen sotilas joutuu Neuvostoliiton suurhyökkäyksen jalkoihin kesällä 1944. Selustassa hän joutuu kuleksimaan viikon verran syöden vain vanikanpaloja, joita venäläisen sotilaan hevonen oli syödessään tienvarteen tiputellut. Ensi lukemalta yhdistin sen Juho Pernaaseen. Etsin sitä kohtaa kirjasta silmäillen kaikki kohdat, joissa Juho oli mainittu. Tein sitten saman takaperin, mutta ei löytynyt. Kaivoin kirjan vielä illalla esiin, mutta yhtä huonoin tuloksin. Seuraavana iltana otin kirjan ennen nukkumaanmenoa käteeni ja ajattelin, että täytyyhän sen kohdan sieltä löytyä ja löytyihän se, kertojana oli vain Kaarlo Herttua, Vihtori Herttua n poika.

Koko tämä sietämätön tilanne on lähtökohta, ei lopputulos. Epätäydellisyytemme, esimerkiksi se, että emme onnistu pääsemään Pohjoisnavalle, osoittaa säkenöivän persoonallisuutemme. Se, että emme onnistu valloittamaan Pohjoisnapaa, sillä ei ole sinällään mitään merkitystä. Olemme kaikki yksilöitä, joiltakin se onnistuu, suuremmalta osalta ei. Valtaosa ei edes yritä, koska ei pidä kylmästä ja teltassa nukkumisesta ja kokkaamisesta alkeellisissa oloissa ja peseytymättömyydestä. Viisikymmentä päivää sitä on meistä suurimmalle osalle liikaa.

olisi kyllä halunnut muuttaa isäntäväen mukana uudisrakennukseen, mutta hän joutui vanhainkotiin.

Joonas pääsisi vertaisryhmään työstämään menetyksiään.

Nainen kertoi, että hänen kotitalossaan oli asustellut yksi Evakko-Joonas. Antti Tuuri oli kuulemma häntä pitkät pätkät haastatellut ohi kulkeissaan. Haastattelutilanteessa Joonas oli mennyt sohvalle maata, koska silloin hänen aivonsa toimivat paremmin. Antti ei kirjoittanut mitään ylös, vaan vain kuunteli. Kuinka se oli mahdollista, että ilman nauhuria tai ylöskirjaamista pystyisi kaiken kertomaan, niin kuin Joonas sen kaiken oli kertonut. Antti oli kertonut, että hän näki kaiken hahmoina, ettei hän siinä mitään nauhureita ja kyniä ja papereita tarvinnut, että hän vain kuunteli ja aivot kirjasivat kaiken synapseihinsa. Ja kun hän sitten kotoona kirjootti, kaivoi hän "nauhurinsa" esiin ja laittoi paperille. Ja jos siitä jotain jäi pois. Ei se ollut niin oleellista. Joonas oli joutunut ensin evakkoon Joensuuhun ja kun siellä oli talo pommituksissa pommitettu, oli hänet heitetty jostain syystä Parkanoon. Hänellä oli ollut myös hetken aikaa kylän kaunein nainen, mutta hän oli s

Rostock in satamaterminaalissa tapasin ikäiseni motoristipariskunnan, joka oli käynyt Kotkanpesässä . Nainen täytteli jotain asiakastyytyväisyyslappuja ja sanoi olevansa kiinnostunut kaikenlaisista kyselyistä ja kokeista. Sen näki myös hänen käsialastaan. - Kokeet ovat tosi hauskoja, hän sanoi. Hän oli rakastanut jopa oppikoulun pääsykokeita. Kun hän sitten kokeiden loputtua toisena päivänä palasi kotiin, äiti oli huolestuneena katsonut ikkunasta. Tyttö ei juossutkaan ja pomppinut omaa sukunimeään kantavaa mäkeä alas tavalliseen tapaan, vaan käveli pää riipuksissa. Äidit ovat oppineet tulkitsemaan lastensa pään asennosta ja askeleen tahdista mielialat. Tyttö oli siis ilmeisen alakuloinen. Äiti jo ehti luulla, ettei tyttö pärjännyt kokeissa. Äiti erehtyi, tyttö oli apeana, koska kaksi päivää hauskoja kokeita oli takana. Vieläkin hän muisti sen kivan sanojen täydennystehtävän, jossa aiheena oli Salama-Santeri.

Bützow Ihmisen muisti on vähän kuin muistikortti, vaikka 8GB. Mutta on niissä myös eroja. Ihmisen muisti osaa unohtaa, mutta myös palauttaa mieleen takaisin, siihen ei 8GB:n muistikortti pysty. Kun nyt ensi keväänä saavun Bützowiin, tiedän että olen kulkenut tästä läpi polkiessani naapurin kanssa Rostockista Berliiniin viisi kuusi vuotta takaperin alkukesästä. En ole varma yövyimmekö siellä Bützowin camping-alueella, mutta arvelen, että niin todennäköisesti teimme. Kun nyt sitten lähestyn tätä seutua, muistiini palautuu paikka, onko se tuttu, ja samalla voi tulla mieleen myös joitakin muita yksityiskohtia. Tällaista toimintaa ei 8GB:n muistikortti koskaan tee. Se, joko muistaa tai sitten ei, se ei valikoi, eikä palauta vanhoja muistoja mieleensä.

Schwerin on sen verran iso kaupunki, että sieltä varmaan löytyy kunnon konditoria, josta saa kahvit ja omenatortut. -Ein kaffe und Appfeltarte, Bitte. - Kanne oder Tasche, ohne Sahne oder mit Sahne. Ja sieltä sitten pohjoiseen Schweneriner Seen länsirantaa. Sieltä Seehofista pitäisi löytyä camping-alue. Ja kun siellä sitten aamulla herään mukavasti kun nouseva aurinko lämmittää teltan poskea, niin minusta voi hetken tuntua siltä, että olen taivaassa. Mutta Solzenitsyn sanoo, että Lauri-kulta, ei tämä ole taivas, olet noussut vain Ensimmäiseen piiriin.

Hamburg-Rügen punainen viiva Jatkan Zarrentinista matkaa pohjoiseen Kneeseen asti ja sieltä Roggendorfin kirkon ohi koilliseen. Saavun Hamburg-Rügen reitille, jota jatkan itään Schweriniin. Tämä suunnitelma jäljittelee sitä elämää jota keväällä elän. Mitä sitten teen. Syksyllä 2009 uusi reissu jne., reissu, jossa myös on osaksi vanhaa ja osaksi uutta. Minulla on vielä aikaa.

Zarrentin on siis paikan nimi. Sinne pääsee kun lähtee Lauenburgista pohjoiseen ja kääntyy Büchenista oikealle ja jatkaa siitä itään Testofin kautta kunnes tulee Zarrentiniin, joka sijaitsee Schaalseen etelärannalla. Siellä vasemmalla alhaalla rannalla on se savustamo, josta saa savukalatäytteisiä sämpylöitä ja kahvia ja olutta. Haluaisin siellä poiketa joka kesä. Viimeksi jo kypsään ikään ehtinyt motoristijengi päräytti paikalle. He jättivät pyörät mäenpäälle ja kävelivät mäen alle nauttimaan savustamon antimista. Zarrentinista matka jatkuisi Kneesen kautta pohjoiseen Dechowiin, josta kääntyisin itään. Schweriner See on ehkä liian kaukana majoittumista ajatellen.

Hamburg-Rügen Suunnittelin kevään 2009 matkaa. Ajaisin Hampurista itään Lauenburgiin (Elbe). Sieltä kääntyisin pohjoiseen ja tulisin Ratzeburgiin. Kaupunki sijaitsee Ratzeburger Seen eteläpäässä. Olin ollut siellä edellisenä syksynä. Se kaupunki vähitellen palautui lihaksi ja vereksi muistissani. Olin siellä Ratzeburger Seen saaressa Inselstadt syönyt pizzan ja katsellut keski-ikäistä pariskuntaa, joka siinä joi oluitaan. Sieltä jatkoin infopisteeseen, josta kysyin lähintä camping-aluetta. Minut neuvottiin pohjoiseen Ratzeburger Seen länsirannalla. Paikan nimi oli Bucholz, jossa sitten yövyinkin. Seuraavana päivänä jatkoin siitä pohjoiseen kohti Lyypekkiä ja vielä eilen muistin törmänneeni siinä vaiheessa mieleenpainuvan hyvään savukalakahvilaan. Vielä eilen muistin niin, että se paikka oli seuraavan järven eteläpäässä.- Jos ei se sitten ollut jo edellinen paikka. Sen voisin selvittää karttojen avulla ja varsinkin sen kartan, jonka avulla silloin suunnistin. Se kartta oli Deutsch-Deuts

Ja varmaan silloinkin, kun matkustaminen on jo mahdotonta, minä suunnittelen. Katselen Euroopan juna-aikatauluja ja mietin, mistä pääsee minnekin. Kyllikki Villa