Koleaa kevättä täällä ja siellä. Täällä yö oli juuri ja juuri plussan puolella. Eilen satoi ja tänään sataa. Miten ihmeessä tarkenet teltassa? Kunnon kevättä odotellessa. A-K
Edellisellä leirialueella meitä oli kolme soolopyöräilijää. Aloitan siitä hollantilaisesta miehestä, koska hänen tarinansa tässä kupletissa on selkein ja yksinkertaisin. Hän oli matkalla siskoaan tapaamaan johonkin lähialueelle, olisi perillä muutaman päivän ja polkisi takaisin kotiinsa Hollantiin. Toista miestä kuvaa ehkä parhaiten se, että hän haki paljaine länkisäärineen kattilaansa vettä. Telttaa pystyttäessään hänen varjonsa näkyi valkoisen sisäteltan läpi, kun ulkotelttaa ei ollut vielä laitettu sisäteltan päälle. Hän ei paljoa puhunut syystä tai toisensa. Sen verran sain vain selville, että hänkin oli matkalla Pohjois-Saksaan kuten minäkin. Aamulla herätessä satoi. Tiesin illalla selkenevän, siksi en pitänyt kiirettä. Teltassa maatessani alkoi kuulua telttat...
Kommentit